keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Poikien työhuone


Minun on jo ajat sitten pitänyt julkaista kuvia toisesta yläkerran huoneesta, joka on jo hetkisen ollut lähes valmiina. Jotain pientä puuttuu, mutta se lienee ihan normaalia. Ovesta tultaessa sisälle on pönttömuuri heti vasemmalla.


Muurin vieressä on minun vanha sänkyni, joka toimittaa tällä hetkellä sohvan virkaa. Pojat nimittäin kokevat turvallisemmaksi nukkua vielä alakerrassa :) Sitten kun haluavat muuttaa vinttiin 'sohvan' paikalle siirtyy heidän oma kerrossänky.



Isomman herran työpiste ja 'ihanat' angry birds -verhot... Juu ei ihan mun makuuni, mutta lapset tahtoivat ja heidänhän tuo huonekin on. Voi kun saisin vielä joskus inspiksen maalata nuo ikkunapokat valkoiseksi. 


Keskimmäisen herran työpiste. Pöytä Jyskistä ja hyllykkö Ikeasta. 



Tässä vielä lähikuva pöydästä, joka oli alunperin sellainen 60- luvun tyypillinen oranssinruskea puuviilukuvioitu pöytä. Hioin pöydän pinnan kevyesti ja maalasin samalla maalilla kuin vanhan mäntyisen sänkynikin. Lopuksi teippasin teipillä tiet pöydän pintaan, jotta autoleikit voivat käynnistyä :)

Otin nämä kuvat joulusiivouksen jälkeen. Nyt poikien huone on jo vähän muuttunut, kun saivat joulupukilta kovasti halutun television. :) Minulla oli kyllä huoneesta ennenkin kuvia, mutta koska tämä remontti kesti sangen kauan ehtivät kuvat kadota bittientaivaaseen edellisen koneeni hajottua..

Tahdon toivottaa sinulle mitä parhainta Uutta Vuotta 2015!


torstai 18. joulukuuta 2014

Jouluinen maisema


Nyt alkaa näyttää joululta :) Voi kuinka riemuissani olinkaan keskiviikko aamulla herätessäni, kun maisema oli muuttunut valkoiseksi. Hymy oli herkässä ja tuntui, että olisin voinut vain jäädä pihalle ihastelemaan luonnon moni-ilmeisyyttä.


Tänään lähdimme pikkumiehen kanssa kävelemään isoveljiä vastaan kun heidän koulukyytinsä loppuu kotoa noin puolen kilometrin päähän. Oli aika lailla idylliset maisemat. Harmittelin vain mielessäni sitä, kun ei nuo poikalapset tunnu ollenkaan hurmaantuvan maisemista samalla tavalla kuin minä. Minusta olisi niin tärkeätä opettaa lapsille, kuinka pienistä asioista voi tulla suunnattoman hyvä mieli. Elämässä jaksaa paljon paremmin selvityä vastoinkäymisistä, kun oppii huomaamaan pienetkin ilon pilkahdukset.


Lumi on vain niin ihanaa :) Joulusiivouksien tekeminenkään ei tunnu ollenkaan niin tylsätä kun voi välillä ihailla lumisia maisemia ikkunoista.






lauantai 6. joulukuuta 2014

Hyvää Itsenäisyyspäivää!



Lapset olivat taiteilleet koulussa kivat liput Itsenäisyyspäivän kunniaksi. Meillä ei ole ollutkaan mitään sini-valkoisia koristeita, mutta nyt on. Täytyi ne heti laittaa koristeeksi eteiseen :)


Muutama hämyinen kuva, todistamaan, että joulu alkaa lähestyä...


Tai rehellisyyden nimissä on todettava, että kyllä meillä palaa paljon kynttilöitä muulloinkin kuin vain Joulun lähestyessä :)



Oikein leppoista Itsenäisyyspäivän iltaa ja ihanaa toista Adventtia!



maanantai 1. joulukuuta 2014

Pöllöilyä


Olen aika arka antamaan mitään itsetekemääni kenellekään lahjaksi. Minä pelkään, että saaja ei arvostakaan tekemääni vaan lahjani joutuu suurinpiirtein suoraan roskikseen. Kesällä kuitenkin innostuin tekemään pöllöpipon vauvalahjaksi. Sain vasta viime viikolla aikaiseksi kiikuttaa lahjan saajalle ja äiti oli ainakin vilpittömän ihastunut lahjaan. 

Ohjeen löysin täältä.





lauantai 22. marraskuuta 2014

Onnistumisen iloa


Olin muutama viikko sitten kansalaisopiston keramiikkakurssilla ihanaisen ystäväni kanssa ja olipas meillä kivaa. Tämä kuvassa näkyvä lyhdyn tekeminen vei suurimman osan kurssiajasta, mutta tykkäsin kovasti tekemisestä ja mikä parasta sain vieläpä ehjän lyhdyn kotiin. Minä nimittäin pelkäsin kovasti, että uunista tulee ulos vain sirpaleita. Onneksi näin ei käynyt :) 


Räpsäisin ohimennen keittiöstäkin kuvan. Löysin pitkän etsimisen jälkeen sopivat harmaa valkoiset matot ja pitihän minun sitten ommella uudet verhotkin :) Nämä verhot olivat juuri sopivat minun taidoilleni :D :D :D Lehtilaatikoksi kotiutin Henkka Maukalta ihanan korin.

Ensi viikolla keittiöönkin alkaa ilmestyä jo jouluvaloja :) On tämä joulun suunnitteleminen vain niin kivaa!





lauantai 15. marraskuuta 2014

Havukranssi


Menimme toissapäivänä mieheni kanssa hakemaan kuusenhavuja kukkapenkin päälle. Noo... Tiedättehän kuinka käy, kun lähtee miehen kanssa omaan metsään. Kuusia kaadetaan tietenkin oikeaoppisesti metsän kasvun kannalta eikä sen kannalta mikä olisi sopiva kukkapenkin havupeitteeksi ;) Eli emme kaataneet yhtä isoa kuusta vaan toistakymmentä pientä. Pienimmät kuuset olivat reippaan metrin mittaisia ja eihän niistä havuista paljon ollut apua kukkapenkkien peittona, mutta onneksi niistä voi tehdä havukransseja :)


Olen yleensä tehnyt isoja kransseja, mutta tällä kertaa pienistä oksista tulikin pikkuisia havukransseja :) Jälleen kerran tunnen onnellisuutta siitä, että on omaa metsää missä kulkea ja mistä ottaa tarvikkeita näihin pikkuisiin väkerryksiini. Tämä on sitä onnea :)






torstai 13. marraskuuta 2014

Jouluisia sydämiä


Innostuin jälleen kerran kaivamaan ompelukoneen esille ja tekemään muutamat sydämet Wilhelmiinan kirjan ohjeiden mukaisesti. Omani ripustin jo esille keittiön verhotankooon, mutta muut odottavat Joulua, ajattelin nimittäin antaa näitä lahjaksi.



 Kankaat ovat olleet ostettuna jo hetisen aikaa ennen kuin inspiraatio iski. Kun sain lapset illalla nukkumaan, laitoin tabletille joululaulut soimaan ja sytytin muutaman kynttilän. Ihan tuli jouluinen olo ja nautin kovasti näiden tekemisestä. En ole todellakaan ammattilainen ja sen kyllä jäljestä huomaakin, mutta toisaalta ovatpahan sitten ainakin itsetehdyn näköisiä, ei kukaan erehdy luulemaan ostetuiksi :D

Minulle joulumieli tulee aina itse tekemällä. Poikani juuri tänään kyseli, että äiti etkö sä koskaan kyllästy leipomaan kaikkia jouluherkkuja ja valmistamaan jouluruokia. Vastaus on ihan selkeä, en kyllästy :) Ei minulle tulisi joulumieltä, jos en saisi itse touhuta ja vouhottaa :D Mistäs sinun joulumielesi tulee?

Tulipas tästä kovin joulupainotteinen postaus, vaikka minusta onkin liian aikaista joululle. Kummasti sitä kuitenkin blogeja kierrellessä joulun läheisyyden aistii. Minä ajattelin nyt lähteä metsään hakemaan kuusenhavuja, ehkä samalla mukaan lähtee pikkuruinen kuusikin....








tiistai 4. marraskuuta 2014

Pienen vessan suuri muutos

Meidän kotimme on rakennettu 50- luvulla, joten kaikki nykyajan mukavuudet ovat käytännössä jälkiasennettuja niin vesi kuin sähkökin. 70- luvulla vanhempani havahtuivat siihen, että sisävessa olisi tosi kiva, joten sellainen tehtiinkin vanhaan vaatekomeroon. Eli vessa ei todellakaan ole suuren suuri. Vessan remontti on ollut to do- listalla jo vuosia, (yli 10 vuotta) mutta mieheni ei ole asialle ollenkaan lämmennyt. Nyt onnellisena sattumana vessan hana meni rikki ja mieheni irrottaessa hanaa lähti pala lavuaariakin mukana, voi miten harmillista :D :D :D Eli oli aika ryhtyä ihan oikeasti toimeen.

Seuraavaksi kuvia valmiista lopputuloksesta:


Hyvin valkoiselta näyttää, jos lattiapinta-alaa on reipas neliö, niin paljon ei muut värit tulleet mieleenkään :D  Peili kuvasta vielä puuttuu ja sen löytymisen myötä tilaamme hanan taakse myös sopivan kokoisen lasin suojaamaan lujalla maalattua lasikuitutapettia.


Yhdelle seinälle tapetoimme äitini kanssa kuviollisen vinyylitapetin. Kukissa on kaunis kiilto, joka lämmittää tälläisen harakan mieltä.


Katossa on kaksi valaisinta. Aamuisin on ihana käyttää vain pieniä ledejä, jotta herääminen aamuun tapahtuisi mahdollisimman lempeästi.


Tällaisen hanan halusin ihan ehdottomasti. Rakastan sitä, vaikka olenkin saanut aiheesta ihmetteleviä kommentteja, muun muassa putkimies oli sitä mieltä, että tämännäköisiä otetaan yleensä irti...


Tämä paperiteline oli väriltään vähän liiankin kerma, mutta josko se nyt tuossa pystyisi paperia pitelemään kuitenkin ;) Ehkä suhutan sen jossain vaiheessa oikeasti valkoiseksi.


Koska lattian pinta-ala on oikeasti aika mitätön, virkkasin itse pienen maton. Näin pientä mattoa ei olisi tainnut kaupasta löytyäkään.


Tällainen koukkuteline löytyi jo varastoista ja vihdoin sille tuli käyttöäkin.

Ai niin halusiko joku nähdä millainen se vessa aikaisemmin oli?!?! Oletko aivan varma? Seuraavat kuvat eivät todellakaan ole kaunista katseltavaa....



Remontti ei huoneen pienestä koosta huolimatta ollut ihan pikkujuttu ja epätoivo meinasi vallata mielen, kun vanha seinillä ollut muovimatto irtosi vain kynnen kokoisina palasina. Puhumattakaan siitä hetkestä kun muovimaton mukana lähti isoja paloja rappausta... Eli epätoivo puristi kyllä jossain vaiheessa rintaani, mutta kaikenkaikkiaan lopputulos oli jokaisen hikipisaran arvoinen :D

Melkoinen muutos, vai mitä :D



keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Syystunnelmia


Eilinen päivä vierähti mukavasti nauttien kauniista syyssäästä samalla haravoiden lehtiä, liian pitkästä nurmikosta :D Miten sitä aina minulle käykin niin, että se viimeinen nurmikonleikkauskerta unohtuu...


Onneksi minulla oli innokkaita apureita, niin haravointi sujui varsin lennokkaasti. Ihan pikkuisen saattoivat lehdet kyllä lennellä mihin sattuivat, pikkujuttuja :D


Haravoinnin lennokkuuteen saattoi kyllä vaikuttaa palkkioksi luvattu lämmin palju. Siellähän me sitten poikien kanssa lilluteltiin ihan urakalla. Huomasin, että lapset ovat kasvaneet, he osasivat jo nauttia lämmöstä ilman suurempia riehumiskohtauksia. Syksy on kyllä ihanaa aikaa <3


Syyskukkia olen laittanut oikeastaan vain sisäänkäynnin luokse. Tässä kuvassa tosin huomion varastavat, aivan jotkut muut kuin kanervat :D Saanko siis esitellä meidän reippaan vuoden ikäiset leikatut kollipojat Mirreli ja Juniori.

Tämä blogi on ollut ihan hunningolla johtuen ihan yksinkertaisesti ajanpuutteesta ja vähäsen motivaationpuutteestakin. Asioita olisi vaikka millä mitalla kirjoiteltavaksi, mutta kun ei tahdo löytyä aikaa eikä inspiraatiota, josko se kuitenkin tästä taas lähtisi.










maanantai 30. kesäkuuta 2014

Meillä on oikea terassi


Minä olen pitkään halunnut meille uusittua terassia vanhan ja erittäin epäkäytännöllisen betonilaattaisen yökötyksen tilalle... Vihdoin mieheni lämpeni ajatukselle ja lopputuloksen näet näissä kuvissa ;) Tietenkään minulla ei ole kuvia siitä vanhasta, mutta uskokaa pois ero on hurja :D

Olen kauan ihaillut blogeissa vilahtelevia trukkilavapöytiä, yritin ehdottaa miehelleni jo sellaista olohuoneeseen, mutta vastaus oli ihan ehdoton ei :D Nyt trukkilavapöytä sijaitsee terassillamme ja olemme (jopa mieheni) siihen erittäin tyytyväisiä.


Terassi on minun mielestä ihan täydellinen. Mieheni rakensi valokatteesta katon, että voimme huoletta jättää sohvatyynyt paikoilleen, vaikka vettä ripsisikin. Ainakin vielä takana näkyvät valkoiset verhot ovat suojanneet sadepisaroilta vaikka olisi vähäsen tuullutkin.


Tämä kuva on otettu jo hieman aikaisemmin, ennen kuin saimme hankittua trukkilavojen päälle sopivan kokoisen lasin. Minusta nuo betoniset kynttilänjalat ovat vain niin ihania, että oli ihan pakko laittaa niistä vielä lähikuva :)

Lämpimimpiä säitä odotellessa :D







tiistai 17. kesäkuuta 2014

Perunalaatikosta hyllyksi :)



Me olemme rakentaneet meille uutta terassia. Terassin kuvaaminen odottaa parempia ja tyynempiä ilmoja mutta pieni kurkistus yhteen nurkkaan edes :) Meillä on paljon vanhoja perunalaatikoita ja Pinterestiä selatessani sain ahaa elämyksen... Kuvasta näkyy siis lopputulos. Pesin vanhan ja erittäin likaisen perunalaatikon painepesurilla sen jälkeen pari kerrosta Vinhaa ja homma oli valmis :D Nopeaa ja yksinkertaista, sopii siis ehdottomasti minun tyyliini ;)








lauantai 5. huhtikuuta 2014

Minä tein sen ihan itse :D


Tilasin siskolleni kirjan synttärilahjaksi ja samalla nojatuoli- ostosreissulla mukaan tarttui itselleni ihana Wilhelmiina Halmeen kirja. Minä ja ompelukone emme ole kovin tuttuja toisillemme, joten tarkoitus oli aloittaa jollakin helpolla ja nopealla :D




Helppo tämän piti ollakkin... Hmmm, ehkä ompelutaitoa olisi pitänyt olla enemmänkin, jotta tätä olisi voinut kutsua helpoksi työksi, aikaa ainakin kului tuhottoman paljon ;) Mutta hei mitä sitten, minulla oli kivaa ja itse tykkäsin lopputuloksesta :D Tosin loppusijoituskohde osoittautui hivenen ongelmalliseksi, kun peiton värit eivät tunnu sopivan mihinkään muuhun sisustukseen.. Tämä selkeästi tarkoittaa sitä, että täytyy päästä shoppailemaan ;) :)


Tässä vielä lähikuva tilkkupeitosta. Luonnossa siniset värit sointuvat paremmin toisiinsa, mutta salama hivenen vääristää värejä :)