sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

Oodi raparperille


Viikonlopun kunniaksi tekaisin mansikka-raparperitortun ja lisäksi keittelin raparperimehua. On se vain ihanaa, kun on kesä :)

Olen kyllä viime aikoina mielessäni ajatellut olevani enemmän syksyihmisiä. Minä kaipaan niitä pimeneviä iltoja, jolloin voi sytyttää kynttilän ja nauttia hämärän hyssyisestä tunnelmasta. Jokaisessa vuoden ajassa on kuitenkin omat puolensa, joten toivottelenkin nautinnollisia kesäpäiviä :)




keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Pullaa...


Innostuin viime viikonloppuna leipomaan kristallipullaa. Yhdistelin kahta netistä löytämääni ohjetta eli Pullahiiren blogista löysin taikinan ohjeen ja K-ruoka- lehden sivuilta löytyi täyte. 


Oli kyllä herkullisia. 


Pullat eivät kauaa lautasilla vanhenneet, kun pian oli jäljellä vain likaantunut maitolasi ja sokerinmurusia lautasella.

Ne olivatkin minun viimeiset pullat hetkeen. Olen nimittäin elokuussa aloittanut elämäntaparemontin, mutta kuinkas ollakaan Joulun aikana tuli repsahdettua ihan huolella. Nyt on uusi vaihde silmässä ja matka kevyempää elämää kohti jatkuu :)



perjantai 8. tammikuuta 2016

Pakkasesta on iloakin


Eilen vietin siivouspäivää.  Kylläpä tulikin petivaatteet mukavan raikkaiksi, kun vein ne nauttaimaan raittiista 30 asteen pakkasilmasta. Makkarin järjestystä innostuin jokunen viikko sitten muuttamaan ja eilen vihdoista viimein sain mieheni siirtämään hyllyn oikealle paikalleen sängyn päälle.



Pujottelin patterikäyttöisen valosarjan sängynpäätyyn. Saa luvan olla siinä vielä sen aikaa, kun pattereissa on virtaa jäljellä. 

Meidän makkari kaipaisi päivitystä. Olenkin jo pidemmän aikaa haaveillut tulevista muutoksista. Lähinnä onkin kyse siitä, että pienempi vaiko isompi remppa. Yksin vaiko miehen kanssa yhdessä? Yksin, jos teen tulee nopeampaa valmista, mutta miehen kanssa voisimme tehdä aika isojakin muutoksia. Hmmm kumpiko olisi parempi, kas siinäpä pulma ;)





Tänään tyhjensin jauhopusseja ja tekaisin kuusi uunipellillistä sämpylöitä. Mukavaa leipoa, kun ulkona paukkuu pakkanen ja sisällä on ihanan lämmintä.


Tällainen näkymä työhuoneen ikkunasta avautuu. Lunta tuiskuttaa ja pakkanen paukkuu. Nyt on talvi!




lauantai 26. joulukuuta 2015

Jouluisia kuvia




Innostuin aatonaatto aamulla noutamaan kameraan jalustan ja leikkimään hivenen kameran säädöillä. 


Rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, että Jouluaattona ei näyttänytkään ihan samalta enää. Saimme nimittäin punaisia joulukukkia useamman, joten kummasti sen seurauksena punainen väri lisääntyi ja tavarat vaihtelivat paikkaansa.



Meillä on aina tapana laittaa kuusen alle lahjat, joita saamme sukulaisilta. Ensimmäiset paketit lapset saavat jo avata aatonaattona. Kummasti helpottaa Pukin odotusta, kun on muutamia uusia juttuja joiden parissa touhata. Kuten arvata saattaa ensimmäisenä avataan ne jotka eniten vaikutavat leluilta :D



Saimme joulahjaksi upean tonttu- astiaston. Kyllä ruoka vain maistuu paremmalta, kun on upeat lautaset, joista sitä nautitaan.

Oikein tunnelmallita Tapaninpäivää sinulle!



tiistai 15. joulukuuta 2015

Pahoitteluni

Niinhän siinä sitten kävi, että joulukalenterin hoitaminen jäi kaikkien muiden 'kiireellisimpien' asioiden jalkoihin. Postausaiheita ja kuviakin olisi ollut jo valmiina, mutta en vain ehtinyt niitä laittaa eetteriin ;)




Virkatuista lumihiutaleista tein itselleni nauhan, jonka ripustin olkkarin peiliin. 

Sain eilen lähes kaikki paketit käärittyä. Ulkona oli mitä mainioin tuuletus keli, joten vein eilen kaikki tekstiilit työhuoneestani pihalle. Tänään aloin siivoamaan ja nyt on valmista. Meillä on siis jo yksi huone valmiina ottamaan Joulun vastaan. Työhuonetta, kun ei juuri kukaan muu käytä kuin minä, on helppo uskoa tämän pysyvän siivossa Jouluun asti. 

Mitenkäs sinun jouluvalmistelut sujuvat? 





torstai 10. joulukuuta 2015

Kymmenes luukku


Muutama paketti tuli jälleen käärittyä. Tällä kertaa idean äitinä toimi anoppina, joka kertoi facebookissa huomanneensa hienosti käärittyjä paketteja, joissa oli laskoksia. Ryhdyin sitten googlettamaan ja löysin muutaman ohjevideon.



Tämän paketin ohje löytyi täältä.



Kulmittain käärityn paketin ohje löytyy täältä. Vaikka ei kieltä ymmärtäisikään, on helppo katsoa ja ottaa mallia.

Iloisia paketointihetkiä :)






keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Yhdeksäs luukku


Meidän herra 8-vee teki tällaiset joulukortit kavereilleen. Hän on aina niin ihanan innostunut 'askarteluista'. Näytin Pinterestistä löytämääni kuvaa ja Herra oli heti valmis tekemään piparimaisemat parhaille kavereilleen.

Meillä tuoksuu koko talossa piparit. Leivoimme nimittäin poikien kanssa yhdessä ne ihan viralliset joulupiparit tänään. Viralliset joulupiparit tehdään aina itse tehdystä taikinasta perinteisellä Paraisten piparkakkujen ohjeella. Teetkö sinä itse piparitaikinan vai ostatko valmiin kaupasta?