perjantai 26. lokakuuta 2012

Tontut liikkuvat jo ;)




Minä stressaannun aina joulukorttien valokuvaamisesta. Kolmen pojan ilmeet kun eivät aina tahdo onnistua yhtä aikaa ;) :D Tänä vuonna olin ajoissa matkassa ja valokuvat on jo otettu. Mikäs siinä ottaessa, kun pihalla on niin kauniin valkeaa!



torstai 25. lokakuuta 2012

Sydämellistä



Löysin eilen ihanan kranssin ohjeen, joka oli tehty katajista. Tuumasta toimeen, lasten kanssa omaan metsään ja hetken päästä keittiössä tuoksuikin tuoreet havut ja roskien määrä oli melkoinen :D Mutta valmistakin syntyi ja oi kuinka hyvälle mielelle tulinkaan :D Lähempänä joulua lisään punaista nauhaa ja joitain koristeita, mutta nyt nautitaan vain vihreydestä.

Lämmin halaus sinulle näin pakkaspäivän kunniaksi,

Merkkari

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Postilaatikosta tupsahti joulu



Muistan kuinka lapsena odotin aina Anttilan joulukuvastoa, siitä alkoi joulunodotukseni ainakin omassa mielessäni, kun sain ihailla niitä kaikkia upeita koristeita mitä kuvastosta löytyi. Tänään sisälläni läikähti jotain samankaltaista, kun postilaatikkoon oli tupsahtanut joululehti, yllätys oli melkoinen koska en ollut tätä itse tilannut :D Ihanaa!
 
Eilen kävin ostoksille paikallissa Halpa-Hallissa, enkä voinut tätä neljän euron koristetta ohittaa.. Ajattelin, että Joulun jälkeen vaihdan punaisen nauhan tilalle sinisen nauhan :)

Koristeen takana näkyvä seinä on yksi ongelmakohteistani... Seinä suorastaan huutaa valkoista maalia :D Ehkä jonain päivänä sekin vielä tapahtuu ;)

Iloa elämääsi,
Merkkari

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Koreja matonkuteesta


Tykkään virkata, varsinkin kun saa tehdä isolla langalla (lue matonkuteella) ja lopputulos syntyy nopeasti.


Omassani on jo tuikkuja...
ja pojat halusivat legoukot talteen omaan koriinsa :D

Täältä löytyi hyvä ohje, kuinka pohjan jälkeen aloitetaan reunan virkkaaminen. Minä virkkasin koukulla numero kahdeksan ja käytin sekä trikookudetta että ontelokudetta. Trikookuteesta tulee paljon tykympi kori, ontelokudekori on löysempi.

torstai 11. lokakuuta 2012

Tervetuloa meille

 
Minun on jo kauan pitänyt saada heinäseipäistä tehdyt tikkaat koristamaan sisäänkäyntiä... No hartaista toiveista huolimatta, ei kukaan niitä minulle ehtinyt tekemään, joten ryhdyin sitten tuumasta toimeen. Ja tadaa valmista tuli :D

Kaikki on niin ihanasti rempallaan, mutta niinhän se on tämä blogin kirjoittajakin pakkelin tarpeessa :D

Viimeisimmässä ihana- lehdessä oli vinkki ruukun peittämisestä sammaleella, ei muuten tullut ollenkaan hullumpi vaikka itse sanonkin :)

Iloisia aikoja,

Merkkari

tiistai 9. lokakuuta 2012

Nyt se alkoi

 
nimittäin joulunodotus... Kyllä olen jouluihminen ja rakastan kaikkea joulussa, jopa sitä pientä stressiäkin jota ilman joulu ei synny :)

Tein siis ensimmäiset 'syyskukkaset' ja lasten kanssa herkuteltiin kera glögin, kyllä maistui hyvältä!

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

Kranssikurssilla opittua


Ei nyt mikään mallikelpoinen yksilö, mutta tässä oli hauska tekniikka. Osmankäämen lehtiä liuskotettiin ja niistä kiedottiin kranssi. Lehtiä olisi vain pitänyt olla paljon enemmän, että olisi saanut ison ja massiivisen kranssin, mutta tuossa kranssissa on kaikki lehdet mitä löysin ;) Lisäksi opimme kurssilla miten tehdä ruusuja vaahteranlehdistä. Vielä kun olis niitä vaahteroita :D :D :D

Merkkari

lauantai 6. lokakuuta 2012

Valmista pintaa

 
Raakalautaseinä on jo hetken aikaa ollut valmiina. Paneelikaton saimme valmiiksi eilen. Vielä kerta maalaus ja sitten katolle ei tarvitse tehdä enää mitään. Käytimme maalaukseen Tikkurilan Paneelikattomaalia.

Seuraavaksi siirrymme tekemään väliseinää. Harmittavasti vain sataa koko ajan, että emme pääse käsittelemään kipsilevyjä.. Ne kun pitäisi sahata oikeaan mittaansa ulkosalla.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Ensimmäinen ylläri...


Ikkunat olivat kertakaikkisen kamalassa kunnossa, joten uudet piti vaihtaa tilalle...


Asentamaan tullut ammattimies sanoi, että kurkistetaan varmuuden vuoksi onko eristeet pysyneet paikallaan... No sahanpurut oli aikojen saatossa suorastaan mystisesti kadonneet.. Ei ihme jos huone oli talvipakkasilla tuntunut kylmältä :D Ei muuta kuin seinää vähän enemmän auki ja kunnon villoja tilalle...

Sen verran tässä on jo tullut opittua, että vanhaa taloa kun reppaa ylläreitä tulee vastaan, eikä lopputuloksesta tule uutta. Mutta toisaalta ei tarvitse tullakaan :D

Ihanaa viikonloppua sinulle :)

torstai 4. lokakuuta 2012

Remonttiunelmia

Olen pitkään haaveillut omasta paikasta, ihan omasta huoneesta, jota ei tarvitsis jakaa lasten lelujen kanssa. Paikka jossa saisi askarrella ja tehdä työasioita ihan kaikessa rauhassa. Jonne saisi mapit jäädä levälleen, jos työt jää kesken. Mies on vihdoinkin suostunut remonttin, joten unelmastani tulee totta :D


Yläkerrasta on siis kyse. Vanhassa talossa asumme ja yläkerta on pitkään ollut vain varastotilana. Kesällä aloitin siivoamisen ja sitä siivoamista todella riitti. Huoneessa on ihana pönttömuuri, joka oli vielä muutama viikko sitten alkuperäisessä asussaan. Muutama kerros Helmi-kalustemaalia ja lopputulos on tämä. Minusta ihana :D


Lattiaan olemme jo laittaneet lastulevyt, jotta saimme vanhan lattian laudoituksen aiheuttamat epätasaisuudet tasattua. Oikealla näkyvä alkovi jää täysin varastotilaksi, joten siihen rakennetaan seinä.


Tästä ovesta on kulku huoneeseen. Ovi ostetaan uusi, koska tämä ovi on erittäin huonokuntoinen. Mielessä siintää sille jo muita käyttötarkoituksia.


Tämä oviaukko menee kokonaan umpeen, koska emme koe sitä enää tarpeelliseksi. Lisäksi huoneesta tulee myös vierashuone ja tämä nurkkaus on järkevin paikka sängylle.

Nähdään taas, 

Merkkari