keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Risuruukku


Olin eräänä viikonloppuna risukurssilla ja siellä valmistui mm tällainen ruukunsuojus. Risutyöt ovat niin mukavia tehdä. Olin jo pitkään halunnut kokeilla tällaista ruukunsuojaa ja oli ihana huomata kuinka risut taipuivat käsissä ja valmista syntyi. Voi kun vuorokaudessa olisi enemmän tunteja käytettäväksi näihin harrastuksiin.

Tänään touhusin pihalla. Laitoin terassia talvikuntoon. Kannoin metsästä havuja, risuja ja sammaleita. Kävin läpi vanhoja liivereitä etsiessäni sopivia tavaroita koristeluun. Nautin touhuamisesta. En saanut paljonkaan aikaan, mutta hyvä mieli ainakin syntyi ja hymy on vieläkin ihan korvissa. 

Olen etuoikeutettu saadessani asua vanhalla tilalla, jossa voi tehdä aarrelöytöjä ihan kotipihalla varastoista. Tunnen onnea myös siitä, että voin milloin tahansa kävellä omaan puolen hehtaarin metsään ja etsiä sieltä sopivia tarvikkeita. Minun ei tarvitse lähteä mihinkään maailman ääriin löytääkseni onnellisen olon. Näin on hyvä olla, minulla on kaikki tässä mitä tarvitsen. Onni on taitoa tarttua elämän antamiin hyviin hetkiin.

Nautinnollista loppuviikkoa





10 kommenttia:

  1. Kauniin korin saitkin aikaiseksi. Minäkin saan asua maalla ja muualla en varmaan viihtyisikään.

    VastaaPoista
  2. Kauniin korin saitkin aikaiseksi. Minäkin saan asua maalla ja muualla en varmaan viihtyisikään.

    VastaaPoista
  3. Tulipa upea kori. Sopivat hyvin nuo syksyiset istutukset siihen. Loppuviikkoa kohden mennään taas vauhdilla. Mukavaa viikonjatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos. Minunkin mielestä tuli aikasta toimiva kokonaisuus. :-)

      Poista
  4. Kaunis kori ja asetelma:-) Ihanaa loppuviikkoa myös sinulle

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Käsillä tekeminen on aina niin mukavaa!

      Poista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Ihana!! :)
    Hitsit, kun mua harmitti, kun en sinne kurssille päässyt mutta voidaanko pitää oma pikkuinen risukurssi? Eikös kuulostakin melkoisen hyvältä :) :)

    -Marjut-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän vain sopii :-) Koskas meinaat hilata itsesi meille ;-)

      Poista