sunnuntai 6. joulukuuta 2015

Kuudes luukku


Olen kasvattanut Pentikin kynttiläkippoon suolasta huurteisen reunan. Suolan kasvattaminenhan on sangen yksinkertaista. Merisuolaa astian pohjalle ja päälle vettä niin että suolakiteet juuri ja juuri peittyvät. Kippo siirretään lämpimään paikaan ja sitten vain odotellaan kasvamisen ihmettä.


Innostuin leikkimään kameran asetuksilla ja muutaman kuvan onnistuinkin nappaamaan, jossa huurteisuus edes hivenen erottuu.

Hyvää Itsenäisyyspäivää!





lauantai 5. joulukuuta 2015

Viides luukku


Näytillä yksi ainoa virkattu kuusen koriste. Olen kyllä virkannut näitä useampia, mutta ne ovat päätyneet johonkin muuhun käyttöön kuin kuusenkoristeiksi. Virkkasin hiutaleen tavallisesta valkoisesta kalastajalangasta ja tärkkäsin sen rasvattomalla maidolla. 

Olen vuosien saatossa ottanut tavaksi tehdä joka vuosi siskolleni yhden uuden kuusenkoristeen. Tämä on hänen tämän vuoden uutukainen :)

ps. Kyllästyin käyttämään samaa luukkukuvaa, joten lopetin sen :D Ei varmasti haittaa ketään..






perjantai 4. joulukuuta 2015

Neljäs luukku


 Vietin eilen upean päivän mitä parhaimmassa seurassa. Meillä oli nimittäin eilen piparkakkutalotalkoot. Leiriydyimme muottien, tomusokerin, piparitaikinan ja erilaisten koristeiden kanssa meidän keittiöön. Tämä naisparivaljakko ei ehkä ollut ihan tehokkain, mutta hauskaa oli ja kaiken höpötyksen ohella syntyi valmistakin.



Tässä yksi minun tekemistäni taloista.


Talot kasasimme pikeerillä.


Vielä lähikuva katosta :)



Tämä pikkuinen mökki on taitavan ja lahjakkaan ystäväni tekemä.


Ystäväni taiteili myös ison talon. Katsokaahan nyt noita pitsikoristeita. Aivan huikeita, vai mitäs olette mieltä?

Minua puraisi piparitalokärpänen. Taidan vielä tälle joululle tehdä muutaman lisääkin. 

Piparintuoksuista perjantaita sinulle!





torstai 3. joulukuuta 2015

Kolmas


Joulun odotukseen liittyy minulla voimakkaasti erilaiset pikku askartelut mitä teemme yhdessä lasten kanssa.


Kaappeja siivotessani löysin ihan jo unohtuneet hama- helmet. Sain poikani innostumaan hama-helmi askarteluista, kun kerroin kummitätien varmasti pitävän itsetehdyistä joulukuusenkoristeista :D Tällaisia niistä sitten tuli. Netistä löytyi monenlaisia ohjeita lumihiutaleisiin. Minä itse suoritin vain ripustuslangan ja kulkusen kiinnityksen. Nuorin pojistamme ei vielä kyennyt noudattamaan kuvaohjeita, joten hän teki sydämiä.






keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Toinen luukku



Minä tykkään paketoida lahjoja. Tänä vuonna ajattelin uhrata paketoimiseen hivenen enemmän aikaa. Lapsillehan paketin ulkonäöllä ei ole suurta merkitystä, mutta aikuiset osaavat monesti arvostaa kauniisti paketoitua lahjaa.


Ideat näihin paketteihin on napattu Pinterestistä. Ensimmäiseen pakettiin tuputtelin sabluunan läpi valkoista maalia.


Pehmeitä paketteja on hankala kääriä sievästi. Ompelin ompelukoneella tavallisesta ruskeasta paperista pussin ja leimasin valkoisella musteella lumiukon ja lumihiutaleita. Sitten vain käärittyyn pussinsuuhun reijät ja pitsinauhan voikin solmia vain paikalleen.


Paketointi- ideoita tulee näkymään joulukalenterin luukuissa useampiakin. Paketointi on mukavaa puuhaa varsinkin, kun sen aloittaa ajoissa ;) Kiireessä harva puuha tuntuu mukavalta.

Kiireetöntä joulunalusaikaa sinulle!






tiistai 1. joulukuuta 2015

Joulukuun ensimmäinen



Olen aina ihaillut blogeja ja bloggaajia, jotka jaksavat tehdä joulukalenterin blogiinsa. Tänä vuonna minäkin päätin yrittää. Tuskin saan jokaiselle päivälle postausta, mutta yritetään :)


Pyysin äidiltäni yhden hänen vanhoista astiapyyhkeistään ja ompelin siitä uuden viirinauhan olohuoneen takkaa somistamaan. Projekti oli erittäin nopea ja simppeli. Aikaa meni vajaa tunti ja olin ihan tyytyväinen lopputulokseen. Äitini aikanaan kirjomat nimikirjaimet halusin laittaa kunniapaikalle eli viirinauhan keskipalaan.




Kuvassa näkyy myös meidän adventtikynttelikkö, joka oli ennen väriltään punainen... Suhumaalilla saa aikaan ihmeitä :D

Jouluisia hetkiä elämääsi toivottelen





maanantai 9. marraskuuta 2015

Juhlat on juhlittu


Herra 8- veen synttärit osuivat isänpäiväviikonlopulle, joten meillä on herkuteltu oikein urakalla. Kaverisynttäreitä vietimme jo edellisviikon perjantaina ja viime viikonloppu meni juhliessa läheisten kanssa.


Minä tyypilliseen tapaani unohdin kuvata tarjottavia pöydässä. Onneksi jääkaapista löytyi vielä muutama herkku, joka ei ollut päätynyt joko mahaan tai pakastimeen.


Vaikka juhlat ovatkin mukavia kuvaa tämä Riiviön olemus meidän kaikkien tuntoja juhlien jälkeen. Oli ihanaa nostaa jalat pöydälle ja käpertyä sohvannurkkaan.


Tämä kissankuvatus on siis Riiviö, meidän uusi sisäkissamme. Minua vaivasi kova kissakuume heinäkuussa ja katselin ilmoituksia jo tori.fistä. En kuitenkaan tehnyt asialle mitään ja yllättäen sain puhelinsoiton, jossa kysyttiin, että kelpaisiko meille kissa :D Vastasin empimättä kyllä, unohtaen samalla edellispäivänä meille syntyneet neljä kissanpentua... Mutta kun niin kovasti tahdoin tämän värisen ;)

Ps. Jokos ruudun toisella puolella jouluttaa?