maanantai 26. lokakuuta 2015

Terassia jouluttaa..


Olen niin iloinen meidän terassista :D Viime vuonna kun sen rakensimme, en koristellut sitä syksyksi lainkaan. Sain kuulla asiasta huomautuksia, joten tänä vuonna päätin korjata virheeni.



Käyskentelin vanhoissa varastoissamme ja ensimmäisenä mukaan lähti vanha perunalaatikko. Sen jälkeen etsin puusuksia ja niissähän oli lähinnä valinnan vaikeus, otin sitten esiin kaikista lyhyimmät. Lienevät peräisin 50- luvulta. Kaikkea sitä varastoista voi löytyäkin,..


Vanhasta verstashuoneessa tyhjäsin isäni vanhan naulalaatikon ja täytin sen havuilla ja kävyillä. Olisittepa nähneet äitini ilmeen, kun hän näki löytämäni aarteen. Kyseinen 50- luvulta peräisin oleva lusikkalaatikko on nimittäin äitini puukäsitöissä tekemä.


Löysin havuja hakiessamme ihan täydellisen kuusen terassille, joten siellä se maitotonkassa köllöttää ihan tyytyväisenä.


Isäni ystävällisesti sahasi minulle lyhtyjen aluspöllit. Lyhdyt olivatkin ainoa ostos terassin joulu siis talvikuntoon saattamiseen.


Havutähtiä on useampia, koska ne ovat vain niin ihania :D


Ja vielä jotain vanhaa terassilta löytyy. Tässä laatikossa on joskus vuosikymmeniä sitten meille kotiutunut appelsiineja. On se vain kiva tehdä löytöjä ihan omista varastoista :D


Viikonloppuna sain ilmaiseksi muutaman kanervan, joten ne täytynee vielä jonnekin laittaa. Ja tietenkin ne jouluvalot.... :D Mutta minusta terassista tuli ihana. Mies ilmoitti, että emme tarvitse kesämökkiä, kun tämä meidän terassi on niin mökkimäinen :D










9 kommenttia:

  1. Kyllä olet rakentanut kaunista ... oiken sielu lepää kun katselee kuva ja lukee sinun tarinaa.
    Tervetuloa jolu terasille :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos Sirpa kauniista sanoistasi :-) Ihanaa jos olen kuvillani saanut vangittua terassimme tunnelman. Minun pitää käydä jatkuvasti luuraamassa terassille, että saan itselleni hyvän olon tuulahduksen.

      Poista
  2. Vautsi kuin kaunista, sulla on silmää asetelmille.
    Meilläkin löytyy kaikkea vanhaa kaikkialta ja ihan itse hankittua. Kun on vanha saa kulutettua monta juttua vanhaksi ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ihanainen :-) Minun täytyy tunnustaa, että olen viime päivinä ahkerasti selaillut Pinterestiä ammentaen sieltä ideoita, joita sitten olen soveltanut omiin tavaroihin ja ympärisöön :-)

      Poista
  3. Viihtyisältä ja kivalta näyttää. Minäkin laitoin viikonloppuna uuteen kasvihuoneeseen talvisia koristeita havuista.

    VastaaPoista
  4. Kivalta ja niin jouluiselta näyttää. Onhan se mukava että vanha tavarakin tulee uusio käyttöön.
    Sinulla on silmää miten ne laitetaan.Terv.Mirja

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Mirja :) Ihan parasta on löytää omista varastoista ihania tavaroita :) Pitäisi varmaan useamminkin katsella, että mitäs kaikkea sitä löytyisikään...

      Poista