tiistai 17. helmikuuta 2015

Peilien kuvaamisen vaikeus


Tässä vain mietin, että miten noi maalipurkit noin kallistelevat ;) Kuvaajahan ei ole kallistellut yhtään ;) No, joka tapauksessa eteisessämme on ollut pyökinvärinen peili, jonka tilalle olen kovasti etsinyt uutta. Sopivaa peiliä ei vain ole tullut vastaan, niin päätin sitten kokeilla JDL- Vintage maaleja ja suorittaa pienen maalausprojektin.


Tällainen siitä sitten tuli. Kuvaan pääsivät sekä lapset, että minä :D Mutta miten ihmeessä voisi kuvata pienessä tilassa olevaa peiliä, ilman että siihen päätyy itse :D


Kuva läheltä. Minulla oli siis tarkoituksena tehdä peilistä kuluneen näköinen ja hioa harmaata väriä valkoisen alta esiin.  Hätäisenä ihmisenä hioin liian pian maalaamisen jälkeen, jolloin pohjakin tuli joissain kohdissa näkyviin. Täytynee siis malttaa mielensä ja hioa lisää vaikka huomenna.





sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Kurkistus olkkariin


Meidän olkkari on vihdoin valmis. Okei myönnetään, myönnetään, muutama lista on vielä naulaamatta paikalleen, mutta eikös se olekin ihan tyypillistä ;) Sohvat ovat valkoista nahkaa, katsotaan nyt kuinka kauan ne pysyvät valkoisena. Hivenen jännittää... Seinällä oleva ryijy on äitini tekemä ja se on yksi harvoista asioista jotka pysyivät mukana muutoksen jälkeenkin.


Hih, ei muuten tämä sivupöytä ole enää tyhjä, jotenkin kummasti siihenkin on jo tavaraa kertynyt. Otin tämän kuvan jo alkuviikosta :D


Tämä tuoli on jurvalaista käsityötä ja olen luvannut miehelleni, että en luovu tästä koskaan. Sen verran oli kallis hankinta aikanaa, että en olisi tainnut tätä saada ellen olisi moista lupausta tehnyt :D Mutta tykkään kyllä siitä vieläkin, mukavasti luo särmää valkaistuneen olohuoneen keskelle. Ja on olkkarissa muutakin ruskeaa, vaikka näihin kuviin ei nyt sitä näkyviin tullutkaan.


Tämä oli ainut kuva jonka löysin pikaisesti meidän vanhasta olkkarista... Tämä kuva on samasta nurkasta, kuin missä tuoli on nykyään. Meillä oli ennen kaikki kalusteet tummanruskeita ja voimakkaasti kellastunut mäntypaneelikatto ja parkettilattia.

Vanhempani muuttaessaan pois jättivät meille omat kalusteensa (15 vuotta sitten) ja nyt oli aika tehdä iso muutos. Olemme toki jotain muutoksia tehneet aikaisemminkin, mutta isoin muutos tapahtui nyt.
Minä siis maalasin katon valkoiseksi, äitini kanssa tapetoitiin ja miehen kanssa laitettiin lattiaan laminaatti. Muutos oli kyllä hurja ja lopputulos huomattavasti enemmän minun näköinen. Ja jopa mieheni myöntää, että olohuone on nyt parempi. :D Eli olemme tyytyväisiä kaikki ;)






lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivätervehdys

 

Kävimme keskiviikkona Tampereella ja päätin etukäteen ostaa siltä reissulta itselleni tulppaaneja. Ööö, kuten kuvasta näkyy tulppaanit ovat matkalla muuttuneet ruukkukrysanteemiksi :D Tulpaanit ovat niin lyhytkestoisia, että valitsin mieluummin vähän pitkäkestoisemman ruukkukasvin.

Kuten kuvasta huomaa kameran kanssa leikkiminen jatkuu vieläkin. On mukavaa yrittää säädellä kameraa ja toivoa saavansa onnistuneen otoksen :D Onneki enää ei tarvitse käyttää filmikameraa ;) Tulisi nimittäin melkoisen kalliiksi tämä leikkiminen, sen verran huonolla prosentilla onnistuneita kuvia tulee.

Halusin vain toivottaa oikein ihanaa Ystävänpäivää.


sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Kamerakurssilla


Tein uuden vuoden lupauksen, että tänä vuonna löydän aikaa myös itselleni ja minulle tärkeille asioille. Tästä innostuneena ilmoitin itseni kansalaisopiston viikonlopun mittaiselle kamerakursseille. Olen aina tykännyt ottaa kuvia, mutta valitettavasti kameran säädöt ovat olleet minulle aivan hepreaa. Oli ihana oikeasti oppia edes hivenen ymmärtämään mitä kaikkea tuolla kameralla saisikaan aikaan, jos vain osaisi.


Tässä yksi hauska esimerkki, jota en olisi ikinä uskonut ikuistavani, mutta niin vain onnistui, kun sitkeästi yritti. Minulle syttyi kyllä kipinä ja ehkä vielä joskus löydän aikaa pidemmällekin kurssille. Voisihan asioita opetella myös kirjoista, mutta jotenkin on niin paljon helpompi kun on opettaja jota huutaa apuun ;)


Entinen Mekkari olisi ottanut olkkarin kynttilälyhdyistä ja risti-nolla pelistä tällaisen kuvan. Olisin harmitellut, että kuinka tulee näin harmaita kuvia,kamalasti tuo aurinko tekee värieron taustalle, vähän taisi vinksahtaakin, mutta minkäs voi en osaa parempaa.


Uudistettu Merkkari :D Osasin (ainakin tässä kuvassa) säätää kameran arvoja ihan itse. Ylimmäinen kuva oli siis otettu ihan vain kameran automaattisäädöillä ja aikaa ei otosten välillä ole kulunut kuin minuutti jos sitäkään :D Valotuksessa on huomattava ero ja lisäksi olen oikeasti malttanut etsiä sitä parhainta kuvakulmaa.

Rakastan uusien asioiden oppimista ja kansalaisopisto tarjoaa tällaiseen ihana mahdollisuuden näillä lyhytkursseilla.  Elämä on ihanaa :)







sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Pientä tuunailua

Meidän talo on rakennettu 50 -luvulla, jonka jälkeen sitä on laajennettu 70 ja 80- luvuilla. Meidän kodista löytyy siis jos jonkinlaista ovea. Vanhimmat ovet ovat kotoisin jo edellisestä tässä paikalla sijaitseesta talosta ja uusimmat olemme laittaneet itse tässä remontin aikana. Olisimme ehkä vaihtaneet kaikki ovet uusiin, ellei jokainen ovi olisi ihan oman kokoinen :D Tästä talosta ei siis löydy kahta samankokoista ovea :D Vessaan menevä ovi on ihan sileä ja tylsä. Vessaa rempatessa eräs idea pälkähti mieleeni ja eilen vihdoin sen toteutin.


Eli leikkasin vessan seinään tulleesta tapeetista askarteluveitsellä kuvion irti ja kiinnitin sen vessan oven sisäpuolelle tapeettiliimalla.  Sangen simppeliä, mutta ainakin minusta piristi oven tylsää yleisilmettä kummasti. Tosin mies ei esimerkiksi eilisen aikana huomannut asiaa ollenkaan. Miehet!

Meidän olkkarissa on jo uusia huonekalujakin. Eli pian saanen laittaa kuvia uudistuneesta olkkarista... Tosin saattaa jokunen päivä kulua ennen kuin saan kaaoksen selätettyä. Remontin ärsyttävin puoli on se, kun kaaos ei pysy yhdessä huoneessa vaan se leviää jokapuolelle...

Iloisia aikoja